Kirjanpainaja iski kuninkaan metsään

Kaarle XVI Kustaan metsä kärsii tuholaisvaurioista.

Tasa-arvoisessa Ruotsissa monarkiaa kohdellaan kuten muutakin kansaa. Tämän on saanut huomata myös kuningas Kaarle XVI Kustaa, jonka metsä Stenhammarissa Tukholman lähistöllä on joutunut kirjanpainajan hyökkäyksen kohteeksi.

Kuningas sanoo Expressen-lehdelle seuraavansa tilannetta tarkasti.

”Tärkeintä on kartoittaa kirjanpainajan leviäminen ja selvittää, kuinka vakava tilanne on. Se vie aikaa ja rahaa, mutta on ainoa tapa hoitaa asia”, kuningas sanoo.

Kuninkaan mukaan juuri Stenhammarin metsässä hän tuntee olevansa eniten kotonaan. Myös kuningatar Silvia vierailee siellä usein.

Vaikeuskerrointa lisää, että kuninkaan metsä rajoittuu suojelualueeseen, jonne kirjanpainaja on myös levinnyt. Toistaiseksi lääninhallitus on kuitenkin kieltänyt hakkuut suojelualueella.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut

Me

Kuvat