Ylen selvityksen mukaan jatkuvapeitteinen kasvatus on yleistynyt hitaasti sen jälkeen, kun uudistettu metsälaki mahdollisti sen vuonna 2014. Erityisen takkuisasti se on edennyt niissä metsissä, joiden hakkuista vastaa metsänhoitoyhdistys.
Yle tutki kaikki metsänhoitoyhdistysten ja muiden toimijoiden tekemät hakkuuilmoitukset vuosina 2020–2025. Tuona aikana jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuita tehtiin 3,2 prosenttia kaikista hakkuista. Metsänhoitoyhdistysten ilmoittamista hakkuista niiden osuus 1,7 prosenttia.
Yhdistysten välillä oli kuitenkin isoja eroja. Esimerkiksi Pirkanmaan, Uudenmaan ja Ylä-Lapin metsänhoitoyhdistykset tekivät jatkuvaa kasvatusta noin neljä prosenttia kaikista hakkuista. Sen sijaan monet metsänhoitoyhdistykset tekivät jatkuvapeitteistä kasvatusta alle puoli prosenttia hakkuistaan.
Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes ei tiedä, mistä erot johtuvat. Hän arvelee, että osin taustalla voivat olla yhdistysten erilaiset toimintatavat ja -kulttuurit sekä työntekijöiden erilaiset osaamiset.
Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden yliopistonlehtori Tuomo Takala sanoo, että jatkuvapeitteistä kasvatusta kohtaan on ollut ja on edelleen asenteellista vastustusta. Hän ei kuitenkaan usko, että yksin se selittäisi metsänhoitoyhdistysten eroja.
” Vaihtoehtoiset hakkuut ovat uutta ja erilaista. Vaatii tiettyä innostusta ja vaivannäköä alkaa puuhata sellaisia.”
Lue myös
MT: Afrikkalainen sikarutto levinnyt uuteen kuntaan
Metsäreality jatkuu – Savotta-sarjan uuden kauden kuvaukset ovat alkaneet
Ihmistyötä säästyisi, mutta laki estää vielä hirvikarkotteen droonilevityksen
Hiilinielujoustot jakavat Suomen meppejä – ”Täytyy katsoa, miten metsiä hakataan”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
”..on ollut ja on edelleen asenteellista vastustusta…” No no.
Tuo on kyllä kevyt peruste. Puuntuotannossa ehkä pitäisi nähdä se koko kuva. Talousmetsät eivät ole pyöräily- ja lenkkeilypuistoja, joissa verorahoilla subventoimalla voidaan pitää peitteisyyttä päällä. Sen on mainittu olevan menetelmän pääpointti. Ja olkoon niin.
Metsästä omaa elämäänsä pyörittävillä ja yhteiskuntaakin pönkittäen valinkauhassa ovat muut asiat.
Tutkivat journalistit eivät ymmärrä todellista ilmiötä. Yhdistysten korjuupalvelun leimikot ovat suurelta osaltaan ensiharvennuksia tai väljennysharvennuksia. Kehitysluokkaa 4 eli uudistuskypsiä ei juuri koskaan. Usein vaikeimmat kohteet menevät tänne yhdistyksille. Tässä selitysvoimaa sille, miksi näissä tyypillisissä kohteissa ei juurikaan nouse esille jatkuva kasvatus.
Uutinen oli tyypillistä Yleä.
Siellä ei ymmärretä tai haluta ymmärtää hakkuutapojen todellista eroa. Miksi joku haluaisi pilata metsänsä jatkuvalla kasvatuksella.
Viisasta sakkia yhdistyksissä. Ei toki kaikissa. Kerran oli Päijänteen MHY:n lehdessä pitkä juttu jatkuvan kasvatuksen hakkuusta, jonka yhdistyksen korjuupalvelu oli tehnyt. Kritisoin puuhaa. Kuvista näki, ettei ollut toivoa alueen taimettumisesta. Kirjoittaja ei tainnut pitää kommentistani. Toki kiitti.
Ja vielä. Noistako kuvassa näkyvistä kuusenraaskuista kasvatetaan kunnon metsä. En kehtaisi esitellä tuollaista kuviota.
Tässä meikäläisen kommentti Ylen keskusteluun:
”Minusta tuossa kuvassa on aika tyypillinen tilanne. Kyseessä on männyn maa, johon usein syntyy alikasvuskuusia. Maapohjan karuudesta johtuen ne kasvavat huonosti kuten kuvastakin näkyy. Uusia mäntyjä eikä koivuja synny.
Selvästi näkee, että kyseessä on tosiasiallisesti metsän hakkuu vajaatuottoiseksi, siis metsänhävitys. Harvalukuisten mäntyjen kokonaiskasvu jää heikoksi. Kuuset saattavat harvennuksen aiheuttaman valoshokin seurauksena seurauksena jopa kuolla.
En kyllä kehtaisi esitellä tuollaista kuviota mediassa. Sinänsä erittäin hyvä varoittava esimerkki siitä, millaista tuhoisaa jälkeä jatkuvan kasvatuksen puuhastelut aiheuttaisivat Suomen metsissä”